Oulun suurlähetystö

Puoli vuotta paluumuuttajana – miltä Oulussa asuminen on tuntunut?

Niin koitti lokakuu ja puoli vuotta siitä, kun muuttoauto ajoi Kalliosta Ouluun. Muuttopäätöksen tehtyämme asetettiin miehen kanssa henkiseksi takarajaksi puoli vuotta, että katsellaan sen ajan paineetta miltä Oulussa asuminen tuntuu.

Jos ikävä Helsinkiin on kova eikä muutos tunnu hyvältä puolen vuoden jälkeen, voimme aina pyörtää päätöksemme ja palata. Näin ensimmäisen kuuden kuukauden jälkeen täytyy kuitenkin sanoa, että Oulu on yllättänyt meidän monin tavoin positiivisesti ja tällä kokemuksella on meille vielä paljon annettavaa.

Paljon on elämässä muuttunut, mutta muutos on ollut meille hyväksi.

Olen jakanut koko ensimmäisen puolivuotisen ajan Instagram-tililläni ajatuksia, kokemuksia ja tunnelmia paluumuutosta. Miltä kaupunki on tuntunut vuosien jälkeen, millaista asuminen täällä on ja mitä kaikkea ihanaa odottamatonta se on tuonut tullessaan, yllätyksiäkin. Tässä postauksessa pieni yhteenveto siitä, miltä Oulussa asuminen on tuntunut paluumuuttajan silmin.

Arjen helppous yllätti

Isoin muutos meille pääkaupungin vilskeestä Ouluun palatessa on ollut huomata, että arki ja päivittäinen elämä tuntuu helpolta ja mutkattomalta.

Siihen on varmasti monia tekijöitä, ja yksi niistä on ollut kerrostalosta muuttaminen omakotitaloon maan tasalle. Kallion vilkkaimmasta sykkeestä lähiön rauhaan.

En ollut osannut arvata kuinka huojentavaa olisi käydä esimerkiksi marketissa tekemässä ruokaostokset ja lastata ne suoraan etuovesta eteiseen ilman hissejä, tai päästää lapsi aamulla omalle pihalle leikkimään ilman koko porukan pukemista ulos ja erikseen puistoon ulkoilemaan. Monta kertaa kesällä istuin tuntikaupalla terassilla aamutakki päällä ja kahvikuppi kädessä nautiskellen kesäaamuista samalla kun lapsi leikki naapurin lasten kanssa pihalla touhuten. Se oli ihan parasta.

Kiireettömyyden tunne syntyy varmasti myös välimatkoista, jotka Oulussa ovat todella lyhyitä. Olen huomannut tässä puolen vuoden sisällä, että olen jatkuvasti ajoissa joka paikassa, sillä oletan automaatiolla että matkaan menee kauemmin.

Oulun ihan joka kolkkaan tuntuu pääsevän vähintään 20 minuutissa. Se on ollut yllättävän rauhoittavaa mielelle, siinä missä Helsingissä olin yleensä aina viime tipassa ja hiki hatussa juoksemassa milloin päiväkodille, milloin palaveriin ja milloin mihinkin treffeille, johtuen toki myös omasta pahasta tavasta lähteä liian myöhään liikkeelle kaupungin ruuhkiin ja välimatkoihin nähden.

Oulussa tuntuu myös jotenkin kummasti olevan lisätunteja vuorokaudessa. En ole vieläkään ihan päässyt kärryille mistä se johtuu, mutta näin se vain on. Olen hyvä haalimaan itselleni projekteja niin töiden, kuin opintojenkin osalta niin aika ei ole kuitenkaan käynyt pitkäksi vaan ehkä juuri Oulu on mahdollistanut nämä kaikki innostavat projektit rauhallaan.

Helppouteen ja kiireettömyyteen meillä vaikuttaa tietysti myös laaja tukiverkko täällä pohjoisessa, mistä seuraavaksi lisää.

Kuva: Viivi Mahlakaarto

Perheen läheisyys tuo iloa ja turvaa

Ehdottomasti isoin rikkaus meille on ollut Oulussa asuva perhe ja läheiset.

Meillä on täällä laaja tukiverkosto, sekä mieheni että oma sukuni asuvat täällä ja parasta Oulussa asumisessa onkin ollut heidän näkemisensä useammin ja helpommin kuin ennen. Miten valtavan kiitollinen voikin olla siitä, että perheenjäsenet saattavat kurvata kahville pihaan spontaanisti tai hakea lapsen välillä päiväkodista puolestamme.

Isoa iloa on tuonut myös lapsen onni isovanhempien läsnäolosta, siitä että pääsee välillä mummujen ja pappojen kanssa touhuamaan heille tärkeitä omia juttuja vaikka ihan muutamaksi tunniksikin arjen keskellä. Miten ihanalta tuntuu, kun eläkkeellä oleva isäni tai anoppini haluavat antaa omaa aikaansa pikkuiselle, ja sydän sulaa kun hän silmät tuikkien saapuu kotiin ja kertoo seikkailuistaan heidän kanssa.

Olen myös itse nauttinut isosti siitä, kun voin viettää aikaa omien rakkaiden perheenjäsenten kanssa, käydä siskojen kanssa tanssitunnilla, kokata isolle perheellemme illallista, ottaa siskontytön yökylään tai suunnitella lapselle synttäreitä mihin lähes koko suku pääsee tällä kertaa paikalle.

Pienemmät elinkustannukset – enemmän tilaa kotiin

Tämä toki tiedostettiin kaikki ne vuodet Helsingissä asuessamme ja ensimmäistä omistusasuntoa sieltä hankkiessamme että hintataso asumisessa ja elämisessä on täällä pohjoisessa täysin eri luokkaa, mutta vasta muuttaessa se konkretisoitui omalla kohdallamme.

Viimeisin asuntomme Helsingissä oli 74-neliöinen kolmio Kalliossa, kaunis jugendasunto ilman parveketta tai saunaa. Tuollaisesta asunnosta Helsingissä saa kuukaudessa maksaa jo aika mojovan summan lainanlyhennystä pankille.

Tuon asunnon myytyämme, löysimme Oulusta reilu 120-neliöisen erillistalon omalla pihalla joen rannan tuntumasta ja asumiskustannuksemme pienenivät lähes puolella, mikä tuntuu aika merkittävästi. Helsingissä tällainen asunto olisi maksanut samankaltaisella sijainnilla veden lähistöltä noin 300 000 euroa enemmän.

Oma piha, sauna ja kodinhoitohuone on asioita, jotka varmasti monelle oululaiselle on ollut aina itsestäänselvyys, mutta meille ne on ollut täyttä luksusta viimeiset kuusi kuukautta.

Kesällä hehkutettiin joka päivä sitä ihanuutta, miltä tuntuu kun voi etäpäivänä lounastaa omalla terassilla tai juoda aamukahvit ulkona varpaisilleen auringon paistaessa ensimmäisiä säteitään. Sauna maanantai-iltana lenkin jälkeen on rentouttavinta mitä tiedän, ja kodinhoitohuone nyt vaan puhtaasti luksusta, kun saa vaatehuollon ulkoistettua yhteen huoneeseen.

Toteutettiin myös tänä kesänä haave omasta kasvimaasta, ja nyt syksyllä istutin ensimmäisen kukkapenkkini sekä ruusupuskan pihalle odottamaan ensi kevättä ja kukkimista.

Ja Oulujoki, sen läheisyydessä asuminen on mahdollistanut yhden ison unelmani – aamutakki päällä pulahdukset kylmään veteen. Nämä ovat sellaisia asioita, että olen tässä viimeisen puolen vuoden aikana usein nipistänyt itseäni että voiko tämä olla tottakaan? Niin mielettömän ihanalta tämä kaikki on tuntunut.

Kuva: Viivi Mahlakaarto

Arki rullaa Oulussa

Puolen vuoden aikana meille on muodostunut omat työrutiinit miehen ollessa fyysisesti töissä Oulun keskustassa, ja minun pyörittäessä verkossa hyvinvoinnin verkkokauppa Minskaa omalta työhuoneelta kotoa käsin.

Lapsi on sopeutunut ihanasti uuteen perheomisteiseen päiväkotiin, ja yksi päivän kohokohdista on ollut hakea hänet päiväkodista iltapäivisin joen vartta pitkin pyörällä. Matkalla ei nimittäin ole ainoitakaan liikennevaloja – en vieläkään käsitä miten se voi olla mahdollista.

Ollaan löydetty myös omat mieluisat harrastuksemme jokaiselle meistä, ja Oulun palveluitakin päästy testaamaan pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Viikonloput kuluvat leppoisasti kyläillen perheen ja ystävien luona puolin toisin, harrastuksissa, ulkoillessa, kokkaillessa ja saunoessa – ihanaa, tavallista ja rauhallista peruselämää.

Seuraavaksi odotamme innolla mitä Oulun talvi tuo tullessaan – eniten olen fiilistellyt hiihtämistä, lumileikkejä lapsen kanssa, punaisia poskia kirpsakasta pakkasesta ja lumen kolaamista omalta pihalta.

Kiitos Oulu, olet antanut meille paljon – ennen kaikkea tilaa ja rauhaa taas olla läsnä toisillemme ja perheellemme.

Kirjoittaja: Henna Perkkiö

Kuva: Viivi Mahlakaarto