Oulun suurlähetystö

Maailmankriisi herätti kaipaamaan juuria, perhettä ja rauhaa pohjoisessa

Muutin Oulusta pois vuonna 2007 opiskelujen perässä, ensin Helsinkiin ja myöhemmin tuli tehtyä mutkat myös Espanjassa, Englannissa ja Vaasassa ennen kuin asetuimme oululaisen mieheni kanssa Helsinkiin. Emme tuolloin koskaan ajatelleet takaisinmuuttoa Ouluun. Päinvastoin – puhuimme siitä, kuinka rakennamme elämämme etelään.

Rakastimme Helsinkiä, sen vilkkautta, palveluja, menevää ja suvaitsevaa ilmapiiriä sekä rajattomia mahdollisuuksia. Asetuimme seitsemän vuotta sitten Helsingin yhteen kasvavimmista ja vilkkaimmista alueista, Kallioon, joka tunnetaan etenkin vauhdikkaasta yöelämästä, boheemeista kaupunkilaisnuorista sekä valtavasta palvelutarjoomasta.

Kalliosta löytyi kaikki mitä elämiseen tarvitsi ja nautimme täysillä kahden menevän aikuisen elämästä keskellä kaikkea. Kalenterit olivat täynnä töitä, matkustamista, viikonloppumenoja, brunsseja, ystäviä ja aktiviteetteja joilla toki oli välillä kääntöpuoliakin – elämä oli aika ajoin melko hektistä.

Lapsen syntymä mullisti elämämme

Kolme ja puoli vuotta sitten perheeseemme syntyi pieni poika, joka mullisti elämämme.

Nautin äitiyslomastani Helsingin kaduilla kärrätessäni poikaamme vaunuissa ympäri kaupunkia kauralatte toisessa kädessä ja treffaillen muita äitejä milloin vauvajoogassa, kahvilassa tai toistemme luona (yleensä kahdessa edellä mainitussa sillä kaikki asuimme suhteellisen pienissä keskusta-asunnoissa mihin ei todellakaan monet vaunut mahtuneet rappukäytävään).

Äitiysloma kului, ja palasimme molemmat täysipäiväisesti töihin samalla kun lapsi aloitti hoidon.

Arki rullasi mukavasti ja tukiverkkoina toimivat satunnaisesti Helsingissä vierailleet isovanhemmat sekä ystävät. Olimme saaneet arkemme Helsingissä lapsiperheenä kivasti toimimaan ja tykkäsimme edelleen asua Kalliossa.

Kevät 2020 oli käännekohta

Kevät 2020 kuitenkin potkaisi ison muutoksen käyntiin eikä ollut pelkästään maailmalle vaan myös meille käännekohta.

Ensimmäisenä koronakeväänä poikamme oli kanssani kotona kuutisen viikkoa, kun samalla työskentelin täydellä teholla pian julkaistavan vastuullisen verkkokaupan lanseeraustoimien parissa. Tukiverkoista ei ollut tuolloin apua, sillä kaikki kontaktit oli lockdownin myötä pannassa.

Kun kaikki ylimääräinen pyyhittiin pois, ja jäljelle jäi vain oma perhe, alkoi ajatukset kodista ja sen sijainnista muuttua. Olimme rakastuneet korona-aikana kylmäuintiin, joten ajatus kodista veden äärellä alkoi houkutella.

Koska maailmantilanne oli muissa maissa jopa edennyt siihen pisteeseen, että kotoakaan ei saanut poistua aloimme myös todenteolla haaveilla kodista, jossa olisi oma terassi tai piha ja enemmän luontoa lähellä. Sellaisesta paikasta missä olisi hyvä olla, tapahtuisi maailmassa mitä tahansa.

Tuona kesänä päätettiin, että kesällä 2021 asuttaisiin jo uudessa kodissa.

”Haaveenamme oli oma piha veden ääreltä, enemmän tilaa ja rauhaa.”

Hakukohteina Oikotiessä oli alkuun Helsingin merellisimmät kohteet, aika kaukana idässä tosin, sillä Helsingissä kohteiden hinnat, joissa oma piha ja vedenläheisyys toteutuisi, oli budjetti toki aika suuri rajoittava tekijä. Syksy tuli, ja sopivaa kohdetta ei millään löytynyt. Yhdessä kohtaa olimme tosin jo ostamassa tonttia ja alkamassa rakennusprojektiin mutta moni pieni haaste tuli eteen ja projekti tyssääntyi alkuunsa. Silläkin taisi olla tarkoituksensa 😉

Päätimme vauhdittaa asunnonetsintää loppuvuonna laittamalla oman nykyisen asuntomme myyntiin tietämättä yhtään minne seuraavaksi. Olen oppinut tässä elämässä luottamaan siihen, että asiat tapahtuu juuri siten ja siinä aikataulussa kun niiden kuuluu, joten vahva luotto oli tässäkin kohtaa. Kun uskaltaa heittäytyä, voi tapahtua mitä tahansa.

Muutamien sattumusten myötä ja koronatilanteen edelleen näyttäytyessä todella huonolta etelässä, laajensimme vaivihkaa hakukoneita Ouluun, puhumatta alkuun etsinnöistämme isommin kenellekään. Kaipuu perheen pariin alkoi olla todella kova, kasvaen samaan tahtiin kuin huoli maailmantilanteesta kasvoi.

Koronalle ei näkynyt valitettavasti loppua, joten aloimme tosissaan miettiä, että nyt jos koskaan voisi olla hetki palata lähemmäksi omaa ydinperhettä ja sukulaisia. Päätimme yhdessä mieheni kanssa, että jos tämä onnistuisi, emme asettaisi tälle mitään aikamäärettä, vaan voisimme avoimesti kokeilla Oulussa asumista. Jos se ei yhtään tuntuisi omalta, ainahan voisimme palata. Olimme sitten kuusi kuukautta, vuoden tai 15 vuotta Oulussa.

Ouluun muutto alkoi konkretisoitua

Perinteisesti vietimme joululoman 2020 pohjoisessa, ja kävimme paluumatkalla katsomassa ensimmäistä asuntoehdokasta täältä. Silloinkin vielä pitäen takaportin auki, että Helsinki voisi aivan hyvin myös olla seuraavan kotimme kohde.

Asunto oli ihana ja silloin taisi tapahtua toinen iso käännekohta, joka taatusti kuului tälle matkalle tarkoituksenmukaisesti. Aloimme todenteolla selvittämään ensin asunnon yksityiskohtia ja soveltuvuutta kuin myös konkreettisia muuttoon liittyviä seikkoja meidän kaikkien kolmen osalta. Monista läheisistämme tuntui hullulta, että katsoimme asuntoja Oulusta ennen kuin tiesimme että työt järjestyvät. Mutta työt ei olleet koskaan se syy muuttoon, vaan kaipuu pohjoiseen tuli paljon syvemmältä.

Googlettelimme päiväkoteja, tutkailimme harrastusmahdollisuuksia sekä neuvottelimme työkuvioita. Mietin paljon, millaista olisi taas nähdä perhettä joka viikko ja viettää aikaa heidän kanssaan muutenkin kuin lyhyesti lomilla.

Miltä tuntuisi, kun 3-vuotias poikamme voisi nähdä isovanhempiaan ja serkkujaan ihan tavallisina viikonloppuina, ja jopa arkena spontaanisti. Itkin onnesta edes ajatuksesta, ja silloin tiesin, että olimme päätöksemme tehneet.

Kaikki, minkä vuoksi olimme Helsinkiin aikoinaan lähteneet, tuntui tässä maailmantilanteessa toissijaiselta. Paluu juurille veti puoleensa enemmän kuin koskaan.

Meistä tulisi taas oululaisia

Koitti tammikuu ja oma Helsingin asuntomme meni kaupaksi, muuttopäiväksi määräytyi maaliskuun viimeinen.

Valitettavasti se ihana, Oulun kaunis vanha puutalo ei lopulta päätynytkään meidän kodiksi muutamien syiden vuoksi, mutta tiesin siinä kohtaa, että Ouluun muuttoa ei enää pysäyttäisi mikään. Päätös oli jo tehty ja työpaikatkin oli tässä kohtaa järjestynyt, miehelle oli tarjottu uutta työtä ja itse sain järjestymään samat työt Oulusta etänä, olihan koronatilanne siirtänyt jo valmiiksi kaikki työt etätoimistoille.

Muutama viikko tästä löytyi Oulusta ihana kohde, joka tuntui hyvältä, oli rauhallisella alueella, 100 metriä joenrannasta omalla pihalla sekä saunalla. Matkustimme junalla Ouluun tammikuun lopussa ja menimme katsomaan asuntoa.

Se oli täydellinen, ihanampi kuin olisin koskaan voinut toivoa ja mikä hurjinta, budjetillisesti paljon edullisempi kuin kolmiomme Helsingissä.

Teimme asunnosta saman tien varaussopimuksen suoraan näytön aikana, ja matkustimme koko perhe takaisin Helsinkiin onnellisina kyyneleet silmäkulmassa ja pää täynnä kaikkia mahdollisia tunteita. Nyt se oikeasti tapahtuu. 14 vuotta poissa, ja maaliskuun viimeinen päivä me ihan oikeasti ajaisimme muuttoauton Ouluun.

Meistä tulisi taas oululaisia, apua!

Kirjoittaja: Henna Perkkiö