Oulun suurlähetystö

Työnantajaesittely Bittium

Suurlähettilään talk show’ta sponsoroimassa: Bittium

Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa – nyt jo 35 vuoden kokemuksella.

Olemme erityisen hyviä asioissa, jotka liittyvät turvalliseen langattomaan tiedonsiirtoon ja kokonaisten laitteiden ja laiteläheisten ohjelmistojen suunnitteluun. Huippuosaaminen omalla alallamme mahdollistaa sen, että asiakkaamme luottavat meihin, kun tarvitaan tuotteita ja ratkaisuja mm. terveyden- ja sairaanhoidon tarpeisiin, viranomaisille, puolustusorganisaatioille, teleoperaattoreille ja laitevalmistajille.

Jos bittiläiseltä kysyy, mikä hänen työssään on parasta, lähes jokainen sanoo ensimmäisenä ”monipuolisuus”. Tämä tarkoittaa meillä paitsi laajaa erilaisten projektien ja hankkeiden kirjoa, myös tapaa tehdä työtä. Meillä saa laittaa itsensä likoon, tehdä sujuvasti etenevää työtä hyvän porukan kanssa ja olla ylpeä aikaansaannoksistaan. Bittiumilla viihtyvät erityisesti tyypit, joilla on taito katsella laatikon reunan yli, ajatella vähän isommin sekä halu saada omat ideansa kuulluiksi. Meillä liiketoiminnan kova ydin on ihmistemme kova osaaminen ja into luoda jotain uutta. Meillä on myös modernit ja toimivat työtilat, ergonomia kunnossa ja asianmukaiset työkalut. Tarjoamme hyvät edut ja yhteisiä tapahtumia, joissa ihmiset voivat tutustua toisiinsa. Olemme reilu ja joustava työnantaja, joka tekee päätökset lähellä, maalaisjärjellä ja ihmisiä kuunnellen.

Bittiumin uusi ja viihtyisä pääkonttori on Oulussa, missä meitä bittiläisiä on töissä n. 480. Kaiken kaikkiaan meitä on 680 ympäri Suomea ja maailmaa. Löytyisikö sinun unelmatyöpaikkasi Bittiumilta?

Löydä unelmiesi koti ja työpaikka

Eilakaislan logo

Palkkahallinnon asiantuntija

Etsimme asiakkaallemme Tilitoimisto Likvidi Oy:lle palkkahallinnon asiantuntijaa Netvisor-osaamisella kokopäiväiseen ja vakituiseen työsuhteeseen.

Tutustu työpaikkaan

Adeccon logo

Palkka-asiantuntija

Toimit tärkeässä roolissa palkka-asioiden yhteyshenkilönä työntekijöiden ja yrityksen suuntaan sekä hoidat muita rutiininomaisia toimistotehtäviä.

Tutustu työpaikkaan

Coronarian logo

Erikoislääkäriksi Coronariaan

Tervetuloa erikoislääkäriksi meille Coronariaan. Työpaikkana Coronaria sopii erinomaisesti sinulle, joka arvostat ammatillisesti haastavaa ja mielekästä työtä, työn vapautta ja hyviä vaikutusmahdollisuuksia oman työn hallintaan.

Tutustu työpaikkaan

Back-end Kehittäjä

Etsimme Back-end kehittäjää, jolla on aikaisempaa kokemusta modernien web-pohjaisten sovellusten kehittämisestä.

Tutustu työpaikkaan

Oulun ammattikorkeakoulun logo

Oamk, avoin hakemus

Oulun ammattikorkeakoulu on noin 9000 opiskelijan ja noin 600 työntekijän muodostama korkeakouluyhteisö. Toimintamme…

Tutustu työpaikkaan

3D-koordinaattimittaaja / tuotetarkastaja

Tehtäviisi kuuluu: laadunvarmistus koordinaattimittakoneella (käyttö ja ohjelmointi) ja manuaalisilla mittavälineillä, muut mittaustekniset tehtävät

Tutustu työpaikkaan

Bittiumin logo

Open Application

We give you more than just new challenges – we give you real work where you get to solve problems.

Tutustu työpaikkaan

Haltianin logo

Open Application, Haltian

We are constantly seeking for candidates that have the ability to define, design & develop top quality connected products – some completely new stuff.

Tutustu työpaikkaan

Löytyisikö uusi urasi täältä?

Bittiumin logo.

Bittium

Bittium on suomalainen insinööritalo, jossa sekä suunnitellaan omia tuotteita että toteutetaan vaativia tuotekehitysprojekteja asiakkaille ympäri maailmaa – nyt jo 35 vuoden kokemuksella.

Coronarian logo.

Coronaria

Alkujaan oululainen Coronaria kuuluu Suomen merkittävimpiin terveydenhuollon yrityksiin, ja on suurimmista toimijoista ainoana täysin suomalaisessa omistuksessa. Coronarialle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus.

Haltian

Haltian on Oululainen IoT- ja tuotekehityspalveluyritys, joka suunnittelee haastavia ja kunnianhimoisia ratkaisuja ja tuotteita erityisesti kansainvälisillä markkinoilla toimivien asiakkaiden tarpeisiin.

Nokian logo.

Nokia

Nokia on globaali johtaja verkottuneen maailman teknologioiden kehittämisessä ja innovaatiojohtaja teknologioissa, joiden avulla ihmiset ja esineet ovat yhteydessä toisiinsa.

Lisää mahtavia työmahdollisuuksia

Tutustu kattavammin työpaikkoihin Oulussa Monsterin ja Oikotien työnhakupalveluiden kautta.

Upeilla näkymillä varustettu koti!

As Oy Merimaisemasta vapautuu käyttöösi ylimmän, kuudennen kerroksen läpitalon kolmio.

Sijainti
Keskusta 15 min
Koko
Huoneistoselitelmä 3h, k, kh, vh
Asuinpinta-ala 74,5 m²
Hinta
Velaton hinta 109 000 €

Tutustu asuntoon

Tyylikäs paritalokoti Aaltokankaalta

Kodissa yhdistyy moderni tyyli, avarat tilat ja toimiva pohjaratkaisu.

Sijainti
Keskusta 20 min
Koko
Huoneistoselitelmä 4h,k,s,parveke
Asuinpinta-ala 104,5 m²
Hinta
Velaton hinta 253 000 €

Tutustu asuntoon

Valoisa asunto ylimmässä kerroksessa

Saunallinen kaksio mahtavilla näkymillä!

Sijainti
Keskusta 15 min
Koko
Huoneistoselitelmä 2h+k+kph+s
Asuinpinta-ala 48,5 m²
Hinta
Velaton hinta 199 000 €

Tutustu asuntoon

Tilava rivitalokoti

Tervetuloa ihastumaan kauniin seesteiseen kotiin Tupokselle.

Sijainti
Keskusta 30 min
Koko
Huoneistoselitelmä 4h, k, s
Asuinpinta-ala 84,0 m²
Hinta
Velaton hinta 143 000 €

Tutustu asuntoon

Paritalokoti

Pateniemen merelliseltä ja kehittyvältä alueelta vapautuu nyt ihana, alunperin 1920 Liimataisen kartanona tunnettu paritalokoti!

Sijainti
Keskusta 20 min
Koko
Huoneistoselitelmä 5h, aula, kph, s, wc
Asuinpinta-ala 150,0 m²
Hinta
Velaton hinta 155 000 €

Tutustu asuntoon

Huippusijainti

Koti saaressa lähellä kaikkea.

Sijainti
Keskusta 5 min
Koko
Huoneistoselitelmä 2h+k+s
Asuinpinta-ala 57,0 m²
Hinta
Velaton hinta 289 000 €

Tutustu asuntoon

Uusi kaksio kuntosalilla ja personal trainerillä

Aktiivista kaupunkielämää Lipporannassa Oulujokisuiston varrella, oman kodin lisäksi Kotikatu365-yhteistilat ja hyvinvointipalvelut.

Sijainti
Keskusta 7 min
Koko
Huoneistoselitelmä 2h+kt
Asuinpinta-ala 43,5 m² + yhteist.
Hinta
Velaton hinta 188 900 €

Tutustu asuntoon

Vastavalmistunut kolmio ja menopeli käyttöön tarvittaessa

Arjen luksusta luonnonläheisellä paikalla Kotikatu365 Lipporannassa, oman kodin lisäksi yhteiskäyttöiset tilat ja kulkuvälineet.

Sijainti
Keskusta 7 min
Koko
Huoneistoselitelmä 3h+k
Asuinpinta-ala 60,5 m² + yhteist.
Hinta
Velaton hinta 235 336 €

Tutustu asuntoon

Nainen nukkuu sängyllä, yöpöydällä on silmälasit ja kirja.

Yksiö merinäköalalla ja hotellitasoisella vierashuoneella

Lipporannassa riittää hieman pienempikin koti, koska osa Kotikatu365-yhteistiloista on varattavissa myös asukkaan omaan käyttöön.

Sijainti
Keskusta 7 min
Koko
Huoneistoselitelmä 1h+kt
Asuinpinta-ala 29,5 m² + yhteist.
Hinta
Velaton hinta 133 900 €

Tutustu asuntoon

Hartaanselänrannan alue

Tutustu Hartaanselänrannan asuntomessualueeseen 2025

Hartaanselänranta kattaa alueet Hartaanselän uoman molemmin puolin – siihen kuuluu lännessä mantereen puoleinen Hartaanranta ja idässä Toppilansaareen kuuluva Vaakunakylä lähipuistoineen. Alue toimii vuoden 2025 Suomen asuntomessujen areenana ja alueesta järjestettiin suunnittelukilpailu 2019. Hartaanselänrannan maankäytön yleissuunnitelma laaditaan 2020 ja sitä tarkentava asemakaava 2021.

Sijainti
Keskusta 11 min

Tutustu asuntoon

Tontti erinomaisten palveluiden ja liikuntamaastojen vierestä

Harvoin tarjolla: oma tontti suositulta Kuivasjärven alueelta. Koko tontti (1184 m2) on jaettu hallinnanjakosopimuksella puoleksi, joten nyt myynnissä oleva tontti on noin puolet tästä.

Sijainti
Keskusta 15 min
Koko
Tontin pinta-ala 592 m²
Hinta
Velaton hinta 85 000 €

Tutustu asuntoon

Rauhallinen tontti hulppealla rakennusoikeudella

Kattavien palveluiden ja hyvien kulkuyhteyksien läheisyydestä rauhallinen omakotitalotontti uuden kodin rakentamista varten. Rakennusoikeutta tontilla on hulppeat 250 m2!

Sijainti
Keskusta 16 min
Koko
Tontin pinta-ala 1 215 m²
Hinta
Velaton hinta 79 000 €

Tutustu asuntoon

Lisää unelmakoteja

Lisää toinen toistaan upeampia asuntoja eri puolilta Oulua löydät Etuovesta.

Haluatko tietää lisää

Seuraa meitä myös somessa

#talkshowoulu

#oulunsuurlahetysto

#parastaoulussa

#paluuouluun